torstai 20. toukokuuta 2010

Olen lähtenyt hiljaa
Naulannut käteni otsaan
Kaivannut ikävää
Saanut mitä tilasin

On mennyt vuosia
Mietin niitä myöhemmin
Kirjoitan kaiken muistiin
Sinnepäin ja hauskemmin

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Ituhipit

Meistä on tullut ituhippejä. Jauhelihat ja possunsuikaleet ovat saaneet jäädä kaupan hyllyille kököttämään ja ne on korvattu soijarouheella, soijasuikaleilla sekä pavuilla. Meillä on "lihapäiviä" enää 1-2 kertaa viikossa, lähinnä lasten takia. En ole varma, osaisinko taata riittävän proteiinin ym. saannin pelkällä kasvisruoalla.

"Rehujen" mussuttamisessa on monia hyviä puolia. Ensimmäinen on terveellisyys. Toinen on hinta. E on laskenut, että kasviksia syömällä säästämme ruokakuluissa kymmeniä euroja, jopa satasia kuukaudessa. Soijasuikaleet ovat edullisia ja ravintoarvoltaan lihaa parempia. Ne ovat kuitupitoisia ja oikein laitettuna myös tosi hyviä. Kolmas hyvä asia on eettisyys - en osaa tuntea sääliä soijapapupusikkoa kohtaan, lehmää kohtaan kyllä. Syön ennemmin kasviksia kuin lihaa, sillä lihassa maistuu useimmiten valehtelematta kuolema.
Se hyvä puoli tässä on myös, että lapset oppivat syömään pienestä pitäen monipuolista ruokaa. A on alkanut kysellä ruokapöydässä eri ruokien ravintoarvoista esimerkiksi tyyliin "äiti, minä luulen että näissä pavuissa on kalsiumia ja D-vitamiinia.. onko?" :D ihana <3

Tuntemukseni soijaa ja sen syömistä kohtaan ovat hieman ristiriitaiset. Ravintoarvot loistavat, hinta sopiva.. mutta. Käy lukemassa "toisaalta"-kanta täältä: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/energiajailmastonmuutos/ilmasto-lautasella/sisallys-ilmasto-lautasella/hyva-paha-soija
* * *

Ruokavalioremontin lisäksi olen alkanut liikkua enemmän. Pitäähän tälle ryhävalasmaiselle olemukselle jotain tehdä. Voin sitten paremmalla omallatunnolla vinkua ulkoisesta olemuksestani, tietäen että olen sentään yrittänyt vaikuttaa asiaan.

Kaiken kaikkiaan elämä tuntuisi olevan mallillaan. Ollaan muutettu, uusi asunto on kiva. E:n kanssa tulee pian 2 yhteistä vuotta täyteen, koulua on ensimmäinen vuosi takanapäin ja sain kesäksi 1 kuukauden pestin sairaalan osastolle. Potilaat ovat suurelta osalta vanhuksia, joista puolet pitkäaikaispotilaita ja toinen puoli lyhytaikaista potilaskansaa. En ole varma, kestääkö kantti vanhustyössä, mutta ainakin saan työkokemusta ja tiedän mitä odottaa 2. opiskeluvuoden työssäoppimisjaksolta.

Huomaan, että on yllättävän vaikeaa kirjoittaa järkevää tekstiä niin pitkän tauon jälkeen - pitänee alkaa taas harjoitella.. :)

Nyt kuitenkin mammailemaan, parvekkeen siivous kutsuu. Ette muuten usko, miten voi parveke olla P*SKAINEN. Yök. Epäilen, että tässä asunnossa on ennen meitä asunut lauma porsaita.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Aggressioita

Huomasin hiljattain, ettei ole tullut kirjoitettua tänne aikoihin yhtikäs mitään. Tämä johtuu osaksi muka-kiireisyydestäni, osaksi väsymyksestä, osaksi siitä, etten ole millään keksinyt mitään järkevää kirjotettavaa. Toisaalta kirjoitettavaa on paljonkin, mutta toisaalta en ole varma, haluanko jakaa yhtäkään näistä asioista koko maailman kanssa.

Olen miettinyt, pitäisikö minun suojata blogi salasanalla, jolloin tasan tarkkaan tietäisin, ketkä tätä lukevat. Toisaalta oletan, että tuskinpa tämä ketään kiinnostaa satunnaisia ohisurffaajia lukuunottamatta.

Olen tänään melko huonolla mielellä. Kaikki tuntuu luvattoman hankalalta, olen kärttyinen ja keskittymiskyvytön. Liikenteessä havaitsin jossain mieleni sopukoissa mielettömän halun kaahata ja ehkä törmätäkin johonkin. Huomasin jatkuvasti ajattelevani ikävään sävyyn, kuten

- "PERKELEEN IDIOOTTI!" - "MENE MENE MENE!" - "IHME IDIOOTTEJA LIIKENTEESSÄ...." - "MITÄ VIT.....!!" - "AJAN JUST PÄÄLLE JOS ET NYT MENE SIITÄ".

Olen tänään siis sanalla sanoen aggressiivinen. Kaikki tökkii.

Olin koulussa. Sain kuulla, että minulla on ryppyjä. Nice.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Mistä pidän

(Ensinnäkin: apua, olen addiktoitunut tähän blogiin. Ilman mitään järkevää syytä kirjoittaa koen nytkin pakottavaa tarvetta avautua tänne JOSTAKIN, jos joku joskus vaikka lukisi ja tietäisi, että olen täällä. Look at me! I'm here! Here!)

Mua on alkanut kerta kaikkiaan vaivata se, että joka kerta kun kirjoitan, tekstissä on negatiivinen sävy. Siksi päätinkin nyt julkistaa top4-listan asioista, jotka tekevät minut tyytyväiseksi ja joita ilman elämäni ei olisi läheskään niin elettävää - todistellakseni, etten ole läpeensä mätä ja elämääni totaalisesti kyllästynyt ihmisraunio vaan todellakin nautin joistakin asioista. Asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä ja listalta on jätetty pois itsestään selvyydet kuten perhe, rakkaus, terveys ja musiikki.
Näitä voisi kutsua myös harrastuksiksi. Joka kerta, kun joku kysyy klassisen kysymyksen "mitä harrastat?", vastaan muitta mutkitta "en mitään". Sehän on tottakai törkeä vale. En vain millään haluaisi lipsauttaa mitään turhan kliseistä - mutta hei, kliseisiähän tässä ollaan. Olisi jännittävää vastata tuohon kysymykseen esimerkiksi "vuorikiipeilyä ja salametsästystä" tai "merirosvolaivalla purjehtimista ja riippuliitoa". Voisin sen itse asiassa seuraavan kerran kysyttäessä tehdäkin - olisihan sekin yhtä lailla vale.

* * *

1) Kirjat ja opiskelu.

Kiinnostavimmat kirjat tällä hetkellä käsittelevät lapsipsykologiaa ja perheväkivaltaa. Romaaneihin en ole enää nykyään jaksanut koskea, elleivät ne käsittele edellämainittuja aiheita. Poikkeuksena tästä mainittakoon Eduard Uspenskin Fedja-setä, jota luen lähes joka ilta ja hihittelen hillittömästi.
Myös opiskelu on kivempaa, kun tiedän asioista jotain enemmän, kuin mitä koulukirjoissa tai tunnilla kerrotaan.
Haaveenani on rikastua, ja ostaa itselleni joka ikinen kirja, jonka koen vähänkin kiinnostavaksi. Nykyinen "kotikirjastoni" on lähinnä säälittävä.


2) Lemmikit

Eläinallergia on siunaus. Jos allergioita ei olisi, asuisimme eläintarhassa. Eläimet ovat sympaattisia, eivätkä kiusaa minua jatkuvalla puhetulvalla tai muulla turhalla.



3) Materia! Näyttävät vaatteet, kengät, laukut, hatut, hiushärpäkkeet. Myös tuoksut ovat tärkeitä - oma tämänhetkinen suosikkini on Naomi Campbellin "Cat Deluxe At Night". Useimmille ei varmaankaan tuota ongelmia kuvitella meikäläistä tuulipuku päällä, mäntysuovan ja hien sekoitukselle haisten supermarketin kassalla hermoromahduksen partaalla kirkuva ipana toisessa ja kauppakassi toisessa kainalossa. Arkielämässä ei ole kovinkaan tarkoituksenmukaista kipsuttaa 15 sentin koroissa, verkkosukkahousuissa, täydessä sotamaalauksessa ja hiukset rastoineen ojennuksessa, mutta tilaisuuden tullen tykkään pukeutua ja laittautua. *kuola*





4) Oma sotkupesä

Tarvitsen talosta yhden nurkan, jonne kasata kaikki se ryönä ja rompe mitä tarvitsen ympärilleni pysyäkseni järjissäni. En ole koskaan ollut järjestyksen ihminen, ja vaikka siisteydestä nautinkin, tarvitsen silti pienen alueen, jota saan sotkea rauhassa täysin ilman paineita. Tässä minä nytkin istun kirjoittamassa, ihastuttavan sotkuläjäni keskellä. Löytyy tyhjää viinipulloa, käytettyä nenäliinaa, koulupapereita, kirjoja, pari kahvikuppia ja muuta jännittävää. Tämä on se paikka kodista, jossa sielu lepää.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Olotilan lempeys

Olotila on tänään huomattavasti eilistä lempeämpi, johtuen ilmeisesti siitä, että armas jälkikasvuni saapuu muutaman tunnin kuluttua mummolasta takaisin kotiin. Siinä vaiheessa olotila on parasta olla vähintään lempeä, koska eilisen kaltaisessa mielipuolisen, angst-sävytteisen raivon vallassa ei perhe-elämästä jostain syystä tahdo tulla mitään.

Kuolemantauti nosti jälleen päätään yön pimeinä tunteina, ja heräsin arviolta 14 kertaa tunteeseen, etten pysty hengittämään ja piti nousta istumaan ja repiä hengitystiet auki. Ilahdutin tällä räkimisellä ja köhimisellä myös vieressä röhnöttävää urosta, jonka unisaldo viime yön osalta saattoi jäädä melko vähäiseksi ja jonka herätyskello pärähti soimaan aamulla kello 06:00.
Aamulla havaitsimme, että kahvi on lopussa ja jämistä keitettyyn laihaan kahviin lötkähteli maitopurkista ainoastaan valkoisia kokkareita ja niinpä aamuinen, kahdenkeskinen kahvihetki jäi lähinnä haaveekseni. Itse turvauduin loppujen lopuksi pakastekuivattuun, puolitoista vuotta vanhaan pikakahviin - makuelämyksestä jäi minulle hiukan ristiriitaiset tuntemukset, jotka vaativat tarkempaa prosessointia.

Sain eilen aikaiseksi jonkinlaisen pohjan koulutehtävälle, joka pitää palauttaa viikon päästä. (Se työnnettiin minulle ovelasti kotitentin nimellä tietenkin siitä syystä, että ottaisin siitä itselleni mahdollisimman kovat paineet). Samana päivänä olis yleinen tentti, jonne menen tekemään edellisen tautini takia missatun kokeen. Koulu on lähtenyt käyntiin tosi mukavasti, viihdyn ja opiskeltavat asiat on mielenkiintoisia. Ainoa asia, mikä rassaa on se, että aika-ajoin on melko ulkopuolinen olo kun olen 7 vuotta vanhempi kuin 20 luokkalaistani, ja kaikkia vähän vanhempiakin opiskelijoita vanhempi. Ylivoimaisesti vanhin, ja se kieltämättä vähän kiukuttaa välillä. Joka tapauksessa tykkään luokastani, vaikka välillä vähän mummottaakin. Kiva kiva kiva ja kaikki on niin kivaa.

Mikähän siinä muuten on, että mun on lähes mahdotonta kirjoittaa iloisista ja kivoista asioista vakuuttavasti? Valittamiseen löytyy aina paremmat sanat ja muutenkin se tuntuu irtoavan huomattavasti luontevammin, kuin nuo iloiset asiat. En ole ehkä vielä tottunut siihen, että minulla menee ihan OIKEASTI kerrankin hyvin, ja sanaisen arkkuni saranat tarvitsevat vielä toistaiseksi minttuviinavoitelun kokonaan auetakseen.
Rakkaalla kirjastotäti-/kulttuurihomoystävälläni on paita, jollaisen ehdottomasti tarvitsisin myös itselleni. Paita on kirkuvan punainen ja valivalivali-puhekuplalla varustettu, eli se antaa kantajalleen oikeuden valittaa mistä tahansa, missä tahansa, tilanteeseen katsomatta. Ei tarvitse kantaa maailman painoa harteillaan, jos nyt välillä vähän sattuu lipsauttamaan valivalia....


Kaiken kaikkiaan asiathan nyt kuitenkin ovat kohdallani mallikkaasti: elämäni ensimmäinen vakaa parisuhde (huomenna 1,5v!), elämäni ensimmäinen mielenkiinnolla motivoitu opiskelupaikka, lapset ovat ohi vauvaiän ja hyvässä hoitopaikassa enkä enää menetä hermojani kuten joskus aikaisemmin, kämppä on ookoo, oman autonkin saan jotenkuten kustannettua ja sillä siirrettyä suunnattoman ruhoni jälkikasvuineen kätevästi paikasta toiseen. Yritän nyt kiteyttää tämän kaiken yhteen, positiiviseen lauseeseen:

Olen onnellinen.

Kuiskaus

"Tiedätkö hetken nimeltä hullun kaipuu
Katsot aurinkoon sokaistumatta
Pääsi lepää vasten tuulta
Joka puhuu pienistä pojista
ja tytöistä maailman katolla
jonne kiipesit itsekin ilman lupaa

Oletko pelännyt liikaa pimeää
niitä hetkiä jolloin kirjoitit
nimesi jokaiseen ikkunaan
Jos valo vielä sattuisi palamaan
kaikkina niinä aamuina
kun heräsit liian aikaisin hämärään..."


- Ultra Bra

torstai 29. lokakuuta 2009

Tarjolla tänään...

..valivalia aiheesta jos toisesta!

Olen maannut kuumeessa kotona koko viikon. Tauti alkoi lauantaina kipuna keuhkoissa, sitten tuli yskä, seuraavana päivänä omituisen vetämätön olo. Maanantaina kärsin jo kurkkukivusta ja "vuotava hana"-tehosteella varustetusta nenästä ja jouduin pakenemaan koulusta kahden tunnin jälkeen. Tiistaina nousi 39 asteen kuume, eilen kuume kävi 39,6:ssa. Tänään olen lähinnä tyytynyt hikoilemaan ja kärsimään kuumeen jälkivaikutuksista. Nyt kun pahimmasta on selvitty, on ollut vähän liika
akin aikaa mietiskellä erinäisiä asioita.

Asiaan. Minua ärsyttää suomalaiset ihmiset, yleensä naiset, jotka pitävät blogiaan kokonaan englanniksi, vaikka heille ei kielitaidon jaloa lahjaa olisikaan suotu. Osa myös päivittää facebook-statustaan täysin englanninkielisesti, vaikkei kaverilistalta löytyisikään yhtään suomen kieltä taitamatonta. Lopputulos: käsittämätöntä sontaa, jonka saisi paljon kauniimmin ja vivahteikkaammin sanottua suomeksikin.
Itse olen sitä mieltä, että suomi on kokonaisuudessaan melko ruma kieli, jolla on lähes mahdotonta sanoa mitään niin, että se kuulostaisi kauniilta. Englanti taas on kieli, jolla lähes kaiken saa kuulostamaan trendikkäältä ja huippuhienolta. Suomen "Minä RRRakastan sinua" (hyi, miten pahalta se tuntuukin suussa) kalpenee englanninkielisen vastineensa rinnalla: "I love you" (eikö tämän voisi melkein syödä? Rakkaus-sanan ällänkin saa varsin verrattomalla tavalla lausuttua pulleasti ja kauniisti.
PuLLeat äLLät. Yeah, baby, yeah!).
Joka tapauksessa - takaisin asiaan, joka siis oli todellakin tämä ärsytys. Miksi kirjoittaa englanniksi, jos ei osaa? Miksi englanniksi, jos on saletti, että tulisi paremmin ymmärretyksi suomen kielellä? Miksei samantien yritetä kirjoittaa vaikka kiinan kielellä, kun osaaminen ei selkeästi ole enää välttämättömyys kieltä käyttäessä?
Miksei opetella englantia kunnolla, jos sitä halutaan käyttää? Käyttämällä jatkuvasti virheellistä kielioppia se luonnollisesti vakiintuu, ja sitä on jälkeenpäin huomattavasti vaikeampi korjata, koska virheellinen kielioppi tulee ikäänkuin "selkärangasta".
Herää kysymys, mitä tällä englannin kielen raiskaamisella sitten haetaan? Ilmeisesti yritetään osoittaa, että ollaan vertaansa vailla olevalla kielitaidolla siunattu ja lisäksi myös luova, erilainen sekä kirkkaasti keskivertoa kansainvälisempi persoonallisuus (kansainvälisyys jos mikä on trendikästä ja in). Englanniksi kirjoittamisen lopputulos on kuitenkin yleensä se, että kirjoittaja vaikuttaa paitsi kielitaidottomalta, myös henkisesti jollakin tavalla vajaalta tai häiriintyneeltä sekä siltä, että kovasti yrittää olla jotakin, mitä ei todellisuudessa ole sitten pätkääkään.
On olemassa monia englantia äidinkielenään puhuvia, jotka hekään eivät osaa kirjoitt
aa sitä oikein (lähde: jok'ikinen internetin englanninkielinen keskustelupalsta, joihin väistämättä kukin törmää internetin ihmemaassa seikkaillessaan). Joten miksi pitäisi suomalaisen Pirkko Perusrouvan edes yrittää? Ei, en kyllä voi enää edes oikein ajatella tätä asiaa. Myötähäpeä kasvaa liian suureksi.

Tästä päästäänkin kätevästi ärsytykseen, joka aiheutuu siitä, etteivät ihmiset osaa kirjoittaa edes omaa äidinkieltään oikein. On tuskallista katseltavaa, kun aikuinen ihminen kirjoittaa "erinlainen", "minullekkin", "pää asia", "enään" tai muuta sinnepäin. Siis ihmiset, erilainen! Minullekin! Pääasia! Enää!
Minulle tuotti lähes fyysistä tuskaa huomata kuukausi takaperin Relanderinkadun varressa mainos: "Pihakoristeita -40%! Paljon erinlaisia!". Kävin itseni kanssa pitkähkön sisäisen kamppailun, etten olisi syöksynyt kyseiseen sekatavarakauppaan sisälle ja vaatinut kyseisen mainoksen kirjoittajan päätä vadille heti ja välittömästi.


Kas tässä, rakkaat kanssaveljet- ja sisaret, v*tutuksen huipentuman seurauksena kaivetut pari yleishyödyllistä linkkiä: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/indeksi.html
ja http://www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/


Lopuksi... Jääkaapissa on kohta viikon loistanut vain valo, seuranaan pari pussia ituisia perunoita, pätkä epämääräistä tahmaa erittävää, pehmeää kurkkua sekä muutama purkki hyvin epäilyttävää, homeiselta vaikuttavaa jotakin, joka on joskus saattanut olla joko tuore- tai raejuustoa.
Kaikki syötäväksi kelpaava on siis loistanut poissaolollaan, mutta niin on ruokahalukin. Kummallista, mitä kuume voi tehdä näinkin paatuneelle syöpölle, kuin minä.

Lisäksi uudehko tuttavuuteni, ihminen, josta pidin ja joka vaikutti mielenkiintoiselta tuttavuudelta kaveritasolla, paljastui selkärangattomaksi sananvääntelijäksi ja ennen kaikkea veemäiseksi ihmiseksi, jonka motiiveja on mahdotonta käsittää.

Päivän positiivinen lausahdus: Äiti oli ihana ja otti lapsukaiset hoiviinsa pariksi päiväksi. Saan rauhassa parannella tämän kuolemantautini ja kuumetta ei onneksi ole enää tänään ollut nimeksikään. :) Hurraa!