lauantai 31. lokakuuta 2009

Mistä pidän

(Ensinnäkin: apua, olen addiktoitunut tähän blogiin. Ilman mitään järkevää syytä kirjoittaa koen nytkin pakottavaa tarvetta avautua tänne JOSTAKIN, jos joku joskus vaikka lukisi ja tietäisi, että olen täällä. Look at me! I'm here! Here!)

Mua on alkanut kerta kaikkiaan vaivata se, että joka kerta kun kirjoitan, tekstissä on negatiivinen sävy. Siksi päätinkin nyt julkistaa top4-listan asioista, jotka tekevät minut tyytyväiseksi ja joita ilman elämäni ei olisi läheskään niin elettävää - todistellakseni, etten ole läpeensä mätä ja elämääni totaalisesti kyllästynyt ihmisraunio vaan todellakin nautin joistakin asioista. Asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä ja listalta on jätetty pois itsestään selvyydet kuten perhe, rakkaus, terveys ja musiikki.
Näitä voisi kutsua myös harrastuksiksi. Joka kerta, kun joku kysyy klassisen kysymyksen "mitä harrastat?", vastaan muitta mutkitta "en mitään". Sehän on tottakai törkeä vale. En vain millään haluaisi lipsauttaa mitään turhan kliseistä - mutta hei, kliseisiähän tässä ollaan. Olisi jännittävää vastata tuohon kysymykseen esimerkiksi "vuorikiipeilyä ja salametsästystä" tai "merirosvolaivalla purjehtimista ja riippuliitoa". Voisin sen itse asiassa seuraavan kerran kysyttäessä tehdäkin - olisihan sekin yhtä lailla vale.

* * *

1) Kirjat ja opiskelu.

Kiinnostavimmat kirjat tällä hetkellä käsittelevät lapsipsykologiaa ja perheväkivaltaa. Romaaneihin en ole enää nykyään jaksanut koskea, elleivät ne käsittele edellämainittuja aiheita. Poikkeuksena tästä mainittakoon Eduard Uspenskin Fedja-setä, jota luen lähes joka ilta ja hihittelen hillittömästi.
Myös opiskelu on kivempaa, kun tiedän asioista jotain enemmän, kuin mitä koulukirjoissa tai tunnilla kerrotaan.
Haaveenani on rikastua, ja ostaa itselleni joka ikinen kirja, jonka koen vähänkin kiinnostavaksi. Nykyinen "kotikirjastoni" on lähinnä säälittävä.


2) Lemmikit

Eläinallergia on siunaus. Jos allergioita ei olisi, asuisimme eläintarhassa. Eläimet ovat sympaattisia, eivätkä kiusaa minua jatkuvalla puhetulvalla tai muulla turhalla.



3) Materia! Näyttävät vaatteet, kengät, laukut, hatut, hiushärpäkkeet. Myös tuoksut ovat tärkeitä - oma tämänhetkinen suosikkini on Naomi Campbellin "Cat Deluxe At Night". Useimmille ei varmaankaan tuota ongelmia kuvitella meikäläistä tuulipuku päällä, mäntysuovan ja hien sekoitukselle haisten supermarketin kassalla hermoromahduksen partaalla kirkuva ipana toisessa ja kauppakassi toisessa kainalossa. Arkielämässä ei ole kovinkaan tarkoituksenmukaista kipsuttaa 15 sentin koroissa, verkkosukkahousuissa, täydessä sotamaalauksessa ja hiukset rastoineen ojennuksessa, mutta tilaisuuden tullen tykkään pukeutua ja laittautua. *kuola*





4) Oma sotkupesä

Tarvitsen talosta yhden nurkan, jonne kasata kaikki se ryönä ja rompe mitä tarvitsen ympärilleni pysyäkseni järjissäni. En ole koskaan ollut järjestyksen ihminen, ja vaikka siisteydestä nautinkin, tarvitsen silti pienen alueen, jota saan sotkea rauhassa täysin ilman paineita. Tässä minä nytkin istun kirjoittamassa, ihastuttavan sotkuläjäni keskellä. Löytyy tyhjää viinipulloa, käytettyä nenäliinaa, koulupapereita, kirjoja, pari kahvikuppia ja muuta jännittävää. Tämä on se paikka kodista, jossa sielu lepää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti