Kuiskaus

"Tiedätkö hetken nimeltä hullun kaipuu
Katsot aurinkoon sokaistumatta
Pääsi lepää vasten tuulta
Joka puhuu pienistä pojista
ja tytöistä maailman katolla
jonne kiipesit itsekin ilman lupaa

Oletko pelännyt liikaa pimeää
niitä hetkiä jolloin kirjoitit
nimesi jokaiseen ikkunaan
Jos valo vielä sattuisi palamaan
kaikkina niinä aamuina
kun heräsit liian aikaisin hämärään..."


- Ultra Bra

Tarjolla tänään...

..valivalia aiheesta jos toisesta!

Olen maannut kuumeessa kotona koko viikon. Tauti alkoi lauantaina kipuna keuhkoissa, sitten tuli yskä, seuraavana päivänä omituisen vetämätön olo. Maanantaina kärsin jo kurkkukivusta ja "vuotava hana"-tehosteella varustetusta nenästä ja jouduin pakenemaan koulusta kahden tunnin jälkeen. Tiistaina nousi 39 asteen kuume, eilen kuume kävi 39,6:ssa. Tänään olen lähinnä tyytynyt hikoilemaan ja kärsimään kuumeen jälkivaikutuksista. Nyt kun pahimmasta on selvitty, on ollut vähän liikaakin aikaa mietiskellä erinäisiä asioita.

Asiaan. Minua ärsyttää suomalaiset ihmiset, yleensä naiset, jotka pitävät blogiaan kokonaan englanniksi, vaikka heille ei kielitaidon jaloa lahjaa olisikaan suotu. Osa myös päivittää facebook-statustaan täysin englanninkielisesti, vaikkei kaverilistalta löytyisikään yhtään suomen kieltä taitamatonta. Lopputulos: käsittämätöntä sontaa, jonka saisi paljon kauniimmin ja vivahteikkaammin sanottua suomeksikin.
Itse olen sitä mieltä, että suomi on kokonaisuudessaan melko ruma kieli, jolla on lähes mahdotonta sanoa mitään niin, että se kuulostaisi kauniilta. Englanti taas on kieli, jolla lähes kaiken saa kuulostamaan trendikkäältä ja huippuhienolta. Suomen "Minä RRRakastan sinua" (hyi, miten pahalta se tuntuukin suussa) kalpenee englanninkielisen vastineensa rinnalla: "I love you" (eikö tämän voisi melkein syödä? Rakkaus-sanan ällänkin saa varsin verrattomalla tavalla lausuttua pulleasti ja kauniisti. PuLLeat äLLät. Yeah, baby, yeah!).
Joka tapauksessa - takaisin asiaan, joka siis oli todellakin tämä ärsytys. Miksi kirjoittaa englanniksi, jos ei osaa? Miksi englanniksi, jos on saletti, että tulisi paremmin ymmärretyksi suomen kielellä? Miksei samantien yritetä kirjoittaa vaikka kiinan kielellä, kun osaaminen ei selkeästi ole enää välttämättömyys kieltä käyttäessä?
Miksei opetella englantia kunnolla, jos sitä halutaan käyttää? Käyttämällä jatkuvasti virheellistä kielioppia se luonnollisesti vakiintuu, ja sitä on jälkeenpäin huomattavasti vaikeampi korjata, koska virheellinen kielioppi tulee ikäänkuin "selkärangasta".
Herää kysymys, mitä tällä englannin kielen raiskaamisella sitten haetaan? Ilmeisesti yritetään osoittaa, että ollaan vertaansa vailla olevalla kielitaidolla siunattu ja lisäksi myös luova, erilainen sekä kirkkaasti keskivertoa kansainvälisempi persoonallisuus (kansainvälisyys jos mikä on trendikästä ja in). Englanniksi kirjoittamisen lopputulos on kuitenkin yleensä se, että kirjoittaja vaikuttaa paitsi kielitaidottomalta, myös henkisesti jollakin tavalla vajaalta tai häiriintyneeltä sekä siltä, että kovasti yrittää olla jotakin, mitä ei todellisuudessa ole sitten pätkääkään.
On olemassa monia englantia äidinkielenään puhuvia, jotka hekään eivät osaa kirjoittaa sitä oikein (lähde: jok'ikinen internetin englanninkielinen keskustelupalsta, joihin väistämättä kukin törmää internetin ihmemaassa seikkaillessaan). Joten miksi pitäisi suomalaisen Pirkko Perusrouvan edes yrittää? Ei, en kyllä voi enää edes oikein ajatella tätä asiaa. Myötähäpeä kasvaa liian suureksi.

Tästä päästäänkin kätevästi ärsytykseen, joka aiheutuu siitä, etteivät ihmiset osaa kirjoittaa edes omaa äidinkieltään oikein. On tuskallista katseltavaa, kun aikuinen ihminen kirjoittaa "erinlainen", "minullekkin", "pää asia", "enään" tai muuta sinnepäin. Siis ihmiset, erilainen! Minullekin! Pääasia! Enää!
Minulle tuotti lähes fyysistä tuskaa huomata kuukausi takaperin Relanderinkadun varressa mainos: "Pihakoristeita -40%! Paljon erinlaisia!". Kävin itseni kanssa pitkähkön sisäisen kamppailun, etten olisi syöksynyt kyseiseen sekatavarakauppaan sisälle ja vaatinut kyseisen mainoksen kirjoittajan päätä vadille heti ja välittömästi.

Kas tässä, rakkaat kanssaveljet- ja sisaret, v*tutuksen huipentuman seurauksena kaivetut pari yleishyödyllistä linkkiä: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/indeksi.html
ja http://www.nic.fi/~rsuonio/oikeinkirjoitus/


Lopuksi... Jääkaapissa on kohta viikon loistanut vain valo, seuranaan pari pussia ituisia perunoita, pätkä epämääräistä tahmaa erittävää, pehmeää kurkkua sekä muutama purkki hyvin epäilyttävää, homeiselta vaikuttavaa jotakin, joka on joskus saattanut olla joko tuore- tai raejuustoa.
Kaikki syötäväksi kelpaava on siis loistanut poissaolollaan, mutta niin on ruokahalukin. Kummallista, mitä kuume voi tehdä näinkin paatuneelle syöpölle, kuin minä.

Lisäksi uudehko tuttavuuteni, ihminen, josta pidin ja joka vaikutti mielenkiintoiselta tuttavuudelta kaveritasolla, paljastui selkärangattomaksi sananvääntelijäksi ja ennen kaikkea veemäiseksi ihmiseksi, jonka motiiveja on mahdotonta käsittää.

Päivän positiivinen lausahdus: Äiti oli ihana ja otti lapsukaiset hoiviinsa pariksi päiväksi. Saan rauhassa parannella tämän kuolemantautini ja kuumetta ei onneksi ole enää tänään ollut nimeksikään. :) Hurraa!

Nimimerkkikirjoittajista

Aloin kirjoittamaan tästä Facebook-statukseen, mutta juttua tuntuu tulevan hiukan turhan pitkä pätkä joten päätin herättää henkiin aikoja sitten haudatun blogini. En ymmärrä. En sitten mitenkään. Mistä sikiää ihmisiä, jotka suurella osalla puheistaan vain ja ainoastaan haluavat aiheuttaa toiselle ihmiselle pahaa mieltä? Jälleen kerran heräsi tämä kysymys lukiessani Tarja Tallqvistin blogista yli 65-vuotiaiden itsemurhien yleisyydestä osoitteessa http://www.tarjatallqvist.com/2009/01/vanhustren-itsemurhat-vaiettu-hpe . Eikö sinne joku tällainen ole käynyt kommentoimassa, että "etkös sinäkin yrittänyt itsemurhaa, luuseri"? Siis mitä ihmettä? Mitä liikkuu tällaisen ihmisen päässä, kun näihin tuntuu törmäävän tuon tuostakin? Mikä saa ihmisen katkeroitumaan ja vajoamaan sille tasolle, ettei enää välitetä mistään ja lauotaan surutta typeryyksiä esimerkiksi nettien keskustelupalstoilla? Masennus? Henkinen jälkeenjääneisyys? Tässä asiassa tämä tapaus oli vain yksi (ja lievä) esimerkki, jäävuoren huippu.
No, joka tapauksessa. Huvittavaa tästä tekee mm. se, että yleensä tämä tällainen toisen ihmisen suora arvostelu ja vähättely tapahtuu anonyymisti. Miksei uskalleta sanoa suoraan, esiintyä omalla nimellään? Haluaisinpa tavata näitä nettiterroristeja kasvotusten ja keskustella heidän kanssaan. En usko, että monikaan heistä uskaltaisi suutansa avata.
Internetin keskustelupalstat ovat mainio väline esimerkiksi silloin, kun elämässään aivan uudenlaisessa tilanteessa (esimerkiksi ensimmäinen raskaus, jokin pelottava sairaus, avio-ongelmat ym. ym.) oleva ihminen ei löydä vertaistukea omasta lähipiiristään. On helppo kirjoittaa mammapalstalle huolestaan esimerkiksi imetyksen suhteen, ihmissuhdepalstalle vaikkapa avioerostaan tai puolison alkoholismista. Valitettavasti kuitenkin aivan yhtä helppo on näiden yhteiskunnan piilokyrpien tunkea joka ikiselle palstalle lyömään lyötyä ja esittämään järjettömiä ja moraalinvastaisia mielipiteitä asioista, joista ei yleensä ole edes omakohtaista kokemusta. Ongelmista avaudutaan yleensä siksi, että löydettäisiin joku, jolla on samankaltaisia kokemuksia ja ehkä esittää ratkaisu ko. ongelmaan - ei siksi, että joku edellämainitun kaltainen nimimerkin suojissa kirjoittava henkilö pääsisi toteuttamaan itseään ja pönkittämään varmastikin verraten huonoa itsetuntoaan leimaamalla kysyjän typeräksi, uusavuttomaksi, luuseriksi ja niin edelleen.
Nimimerkkikirjoittaja on tuskin koskaan asiallinen. Nimimerkin takaa on helppo herjata, ahdistella, kohdella alentavasti. Miksi joillakin on tarve tällaiseen?

Lyhyesti ilmaistuna: raivostuttavaa.

Osaako joku kertoa, mistä näitä sikiää ja mitä näillä mielessä liikkuu? Miksei ne kudo villasukkia tai harrasta nyrkkeilyä kanavoidakseen näitä tunteitaan, tai mikseivät hukuttautuisi ennemmin?

ps. Tarja Tallqvist on henkilö, josta tuskin kenelläkään pitäisi olla pahaa sanottavaa. Miksi arvostella henkilöä, joka tälläkin hetkellä tekee kaiken voitavansa, jotta nykypäivän vanhustenhoidon tilaa saataisiin parannettua? Eikö tasokas vanhustenhoito ole loppujen lopuksi meitä kaikkia koskettava asia? Mieti sitä, nimimerkkikyrpä, ja googleta. Hanki faktoja sanojesi tueksi ennen kuin ilmaiset itseäsi. Näin saataisiin aikaan rakentavaa keskustelua, josta jokainen osapuoli varmasti viisastuisi.

Tunisia

Pari viikkoa tässä nyt on hengähdetty matkan jälkeen, joka päivä ollut mielessä että pitäisi tänne kirjoittaa nyt kun vielä on SUHT tuoreessa muistissa, mutta arvatkaapas olenko sitten saanut aikaiseksi.. Nyt iso marakatti katsoo Babaria ja pikkunakki on päiväunilla, ja olen sen verran poikki etten jaksa minnekään liikkuakaan joten kirjoitanpa siis blogia.

Matka alkoi lauantaiaamuna (18.4.), kun lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata kymmenen maissa. Lento lähtisi vasta 18:30, mutta luotimme käsitteeseen nimeltä "Meidän Tuuri", joten varasimme pari lisätuntia todennäköistä eksymistä varten. :D Kuitenkin pääsimme lentokentälle suuremmitta ongelmitta ensiyrittämällä - joskin alunperin ajatuksissa ollut parkkialue oli ääriään myöten täynnä ja jouduimme äkkiä kehittelemään suunnitelma B:n. Pysäköimme loppujen lopuksi kuitenkin yhdelle lentokentän omista pysäköintialueista, vaikka etukäteen hinnat kauhistuttivatkin.
Lentokentällä minut toki turvatarkastuksessa vietiin takahuoneeseen ("Meidän Tuuri") lisäselvityksiä varten, tällä kertaa syynä olivat meikkivoiteet ynnä muut naiselliset lisävarusteet, jotka totta kai olin unohtanut pakata läpinäkyvään muovipussiin (käsittämätön EU-määräys, lue lisää esim Finnairin sivuilta, nyt linkkiä en jostain syystä tähän saa :D).

Odottelimme lähtöportilla tunnin verran, ennen kuin pääsimme nousemaan koneeseen. Nousu oli jälleen kerran pelottava, mutta jotenkin kierolla tavalla hauska. Kone lensi hetkittäin todella hurjassa kulmassa ja tärisi, olin varma että lähtee henki. :D Kuitenkin pääsimme muutaman Koskenkorvan jälkeen (lentäjä tietääkseni ei nauttinut edellämainittua lennon aikana) laskeutumaan turvallisesti Monastirin lentokentälle. Tästä vielä lyhyt bussimatka hotellille ja ta-daa, olimme perillä! Hotellihuone ylitti kaikki odotukseni :) Hotellin nimi oli Marhaba, ja sinne mennään melko varmasti uudestaan mikäli tie vielä uudelleen joskus Sousseen vie! Hotelli oli upea, palvelu oikein hyvää.

Ensimmäiset päivät meni aika pitkälti Soussen pääkatua edestakaisin sahatessa, myyjiä väistellessä ja tinkimään opetellessa. Käytiin syömässä tosi kivassa ravintolassa muutamaan otteeseen loman aikana, taisi olla nimeltään Saloon. Suosittelen Sousseen suuntaaville.. :)

Lapsia oli aivan mahdoton ikävä välillä, pari kertaa pillahdin itkuun jos satuin näkemään ylisuloisia muksuja, mieli teki kauheasti soitella kotiin mutta hinnat on törkeät ja linjatkin tosi huonot. Kaiken kaikkiaan teki kuitenkin aivan älyttömän hyvää ottaa sitä kuuluisaa Omaa Aikaa ja tehdä mitä itse huvitti, milloin huvitti.

Rannalla oli aivan mahtavaa! Meri oli kauniin värinen, ja hiekkarantakin yllättävän siisti. Ainoa häiriötekijä rannalla olivat yli-innokkaat korujen ja tupakan kaupustelijat, joita oli yhtä aikaa liikenteessä liioittelematta kymmeniä. "Hello, my friends, where are you from? Nice, nice.." ja sitten jo työnnetään käteen jos jonkinlaista tavaraa ja aletaan vaatia maksua. "EI" ei yksinkertaisesti riitä vastaukseksi, ainoa karkotuskeino oli oikeastaan sanoa myyjälle, että "I'm sorry, no money". Siinä vaiheessa loppui samantien "my friend"-puheet ja muutkin, kaikessa hiljaisuudessa myyjä kääntyi kannoillaan ja taapersi tiehensä :D


Myöskin keskustan kauppoja kierrellessä sai olla tarkkana siitä, kenen kanssa eksyi juttusille. Paikalliset tunnistavat suomalaisturistit helposti, ja yleinen huijaus on tyyliä "Hello, I know you, I work in your hotel...." / "Are you from Finland? Oh, nice! My wife is from Tampere!" ja sitten siinä jo aletaan kaupata kaikkea kameliratsastuksesta hasikseen. Ellei ole valmis muutamaa dinaaria maksamaan, ei myöskään kannata antaa kenenkään ystävällisen herrashenkilön opastaa tai kertoa Soussesta, koska nämä opaspalvelut ovat yleensä maksullisia, vaikkei etukäteen puhetta moisesta olisi ollutkaan. Kätevä keino on todeta "sorry, no time" ja ystävällisesti hymyillen poistua paikalta.. innokkaimpia oppaita jouduimme mekin pakenemaan taksilla :D

Tein aivan ihania löytöjä :) Pari koristepatsasta, puinen afrikkalaisnaamio, hajuvesiä, kengät, laukkuja, lompakkoja... Nahkatuotteet ovat Tunisiassa edullisia, ja ainakin mulle sattui vielä todella laadukkaitakin sellaisia. Myös hajuvedet olivat halpoja, ainakin vanhan kaupungin, Medinan, muurien vieressä sijaitsevassa ostoskeskuksessa Soula Centerissä.

Käytiin parilla Aurinkomatkojen järjestämällä retkellä - Friguian eläintarhassa ja Tunis-Karthago- Sidi Bou Said-kierroksella, jotka olivat mielenkiintoisia ja kannatti niistä kannatti kyllä maksaa. Sai melko hyvän käsityksen Tunisian historiasta ja bussin ikkunasta näki matkallakin kaikkea jännää.

Tässä hieman kuvasatoa :)

Rannalla!

"I think I saw a pussycat!"

Sidi Bou Saidin satama

känninen naisihminen nojaa seinään.

Toim. huom. 30.10.2009: Tämä on jäänyt jostakin syystä kesken, jatkoa ei seuraa koskaan. :D Lisäsin kuitenkin korvaukseksi muutaman kuvan.

Kärsivällisyys palkitaan

10 päivää ja Tunisian Sousseen kahdeksi viikoksi, oi voi oi. Oi. Voi. Lapset jätetään toki tänne loskaiseen Suomeen, menevät mummolle/isille siksi aikaa.

Sunnuntaina Maj Karman keikalle Z-Oneen, sitä ennen toki muutamat terävät Nekkarin supersunnuntaissa.. :]

Tällä hetkellä niin auttamattoman onnellinen olo, tää onnellisuus pursuu minusta yli laitojen! En ole tottunut tällaiseen, itken nauran. En osaa ees kirjoittaa nyt yhtään mitään järkevää. Äääööää.

Suddenly monday

"

My momma always said, "Life is like a box of chocolates... you never know what you're gonna get."

"

Forrest Gump

Itkua ja parkua

Kävimme lasten kanssa hammaslääkärillä - täti siellä sanoi, että Ilonan pitäis jo luopua unimaidosta. Eilinen ilta meni suht mallikkaasti mutta nyt päiväunille nukuttaessa huuto on kamala. Oon käynyt tumppasemassa tutin suuhun jo about seitsemän kertaa. Se auttaa hetkeksi, mutta heti kun suljen oven perässäni, huuto alkaa taas. Huoh. No se siitä.

Hain opiskelemaan! Jännitän ihan kauhean paljon, pääsenkö edes soveltuvuuskokeisiin asti (vai pääseeköhän niihin kaikki?) ja miten niissä sitten selviydyn. Kauheasti ihmisiä varmasti!! :O Lisäksi oon kuullut kauhujuttuja, että kokeissa olisi jotain "helppoja" matikkalaskuja. Har har, sellaista ei kuulkaas olekaan kuin "helppo matikkalasku". Oon autuaasti unohtanut kaiken kertotaulusta lähtien kun olen tuudittautunut kuvitelmaan, että en tule koskaan enää matematiikkaa tarvitsemaan. Inhoan matikkaa yli kaiken. >:|

Ai että minnekö hain? Lähihoitajaksi ^_^ Keksin nimittäin, että mikäpä ois sen enempää unelma-ammatti kuin esimerkiksi vastasyntyneiden hoitaja synnyttäneiden osastolla! Olis niin mahdottoman ihanaa. Eikä varmaankaan olisi sitten tarvetta enää omaa vauvaa saada, kun saisi päivät pitkät nuuhkia vauveleita ihan työkseen x)

Mielessä pyörii myös, että mikäli pääsen kouluun ja opiskelu alkaa sujua, voisin harkita jatkavani opiskeluja esimerkiksi terveydenhoitajaksi - voisin päästä äitiys- tai lastenneuvolaan töihin. Voisin olla se KIVA täti siinä laitoksessa. Yleensä kun neuvolantädeillä on taipumusta lytätä kaikki ja aiheuttaa turhaa murhetta ja huolta äitiparoille.

Mulla on aivan tajuton matkakuume. Tahtoo Eurooppaa kiertämään. Kulttuurihomoilemaan. Etsin halpoja lentoja, luen muiden matkakertomuksia, katselen kuvia ja huokailen. Tääkin tahtoo!

...ja varmasti menenkin vielä ennen vuoden loppua. Thihii ^_^

Pitäisi siivota ja muuta tylsää, plää. Ilonakin tätä kirjoitellessa hiljeni, taisi vihdoin nukahtaa. Victory is mine!